Hildegard Helene Friederike Moniac (1891-1967)

Hildegard Moniac noin 1953 © Peter Gutsche/Christiane Leidinger

Hildegard Moniac syntyi maaliskuun 29. päivänä 1891 Friedenaussa, Berliinin lähistöllä. Vietettyään lapsuutensa Berliinissä hän suoritti erityisesti naisten koulutustarpeita varten perustetussa Lette-yhdistyksessä ammattikoulun veiston- ja rappauksenopettajan tutkinnon. Vuosina 1913-1933 hän työskenteli Berliinissä ammattikoulun yliopettajana, mutta sitten kansallissosialistit erottivat hänet ns. virkamieslain perusteella ”poliittisesti epäluotettavana”.

1930-luvun lopulta alkaen hän auttoi sairasta elämänkumppaniaan Johanna Elberskircheniä tämän homeopaattisella lääkärinvastaanotolla Rüdersdorfissa. Naiset olivat tutustuneet toisiinsa vuonna 1914 ja asuivat vuoteen 1919 Berliinissä. Vuotta myöhemmin he muuttivat Rüdersdorfiin ja ostivat sieltä yhteisesti osoitteessa Luisenstrasse 32 sijaitsevan talon.

Weimarin tasavallan aikana Hildegard Moniac oli USPD:n (Saksan riippumaton sosialidemokraattinen puolue) jäsen ja järjesti yhdessä SPD:n toverien kanssa vuoteen 1933 asti "Jugendweihea", konfirmaation kaltaista vasemmistohenkistä aikuistumisriittiä nuorisolle. Vuosina 1945–46 hän toimi sosiaalidemokraattisessa puolueessa aina tämän kiisteltyyn sulautumiseen kommunistisen puolueen kanssa. Rüdersdorfilaisten kertoman mukaan hän kunnostautui myöhemmin puolueen naisten vanhustyössä.

Kun puna-armeija poistui sodan päättymisen jälkeen vanhan Rüdersdorfin peruskoulun rakennuksesta, tämä jo vuonna 1881 perustettu koulu avattiin jälleen lokakuun 15. päivänä vuonna 1945 Hildegard Moniacin johdolla. Vuonna 1951 hänet siirrettiin, kuten aikakirjat kertovat, "toimipaikan etua silmälläpitäen" paikalliseen ammattikouluun koululaisten vanhempien vastustuksesta huolimatta. Siirron taustalla oli todennäköisesti poliittisia motiiveja, ja mahdollisesti se oli yhteydessä hänen homoseksuaalisuuteensa. Vuonna 1954 hän erosi koulun palveluksesta korkean ikänsä ja heikentyneen terveytensä vuoksi.

Viimeiset vuotensa, aina elokuun 3:ntena 1967 tapahtuneeseen kuolemaansa asti Hildegard Moniac eli Luisenstrassen talossaan myöhemmän elämänkumppaninsa Luitgarde "Luli" Kettnerin (1914–1977) kanssa, joka niin ikään opetti vanhan Rüdersdorfin peruskoulussa.

Joulukuun 5. päivänä 2002 Rüdersdorfin kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti määrätä Rudolf-Breitscheid-Straßen hautausmaalla sijaitsevan Hildegard Moniacin ja Johanna Elberskirchenin haudan suojeltavaksi.


© Christiane Leidinger (Berlin 2003)
Anu Karlson (suomennos, Helsinki 2005)

sivun alkuun
home